Nuukuurenmuseo sijaitsee samassa pihapiirissä kotiseutumuseon kanssa. Lukemattomat hauskat vitsit kertovat laihialaisten nuukuudesta, mutta pitääkö se oikeasti paikkansa ? Ovatko laihialaiset  muita nuukempia ja mistä tämä nuukuuden leima on saanut alkunsa. Nuukuurenmuseo kertoo miten ennen elettiin kun kaikessa piti säästää. Nähtävillä on loppuunkäytettyjä ja kuluneita käyttöesineitä,  mutta myös laihialaishuumoriin perustuvia nuukuusesineitä mm. venytetty euro, reikäkauha, yksiviisarinen kello ym. Nähtävyys on myös itse rakennus, Laihian kirkonkylän laidalla aiemmin sijainnut mäkitupa. Se on rakennettu 1700-luvulla ja siinä on asuttu aina 1980-luvulle saakka. Alkujaan se on ollut savutupa, josta kertoo pikimusta katto. Tuvassa tapettina toimii sanomalehti ja hirsiseinän raot on tilkitty savi-sammalseoksella. Ennenvanhaan mäkituvissa asui kansan köyhin väestö ja kaksihuoneisessa rakennuksessa saattoi asua jopa kymmenhenkinen perhe.
                                    Nuukuurenmuseo